Rautalammin Rossit

Rautalammin Rossien esi-isänä pidetään 1630-luvun lopulta lähtien Rautalammin Kärkkäälässä mainittua Brusius (Ambrosius) Kaipaista. Hänellä nimi Rossi näkyi ensimmäisen kerran vuonna 1640. Brusiuksen isän tiedetään olleen nimeltään Matti, mutta tarkempaa tietoa hänestä tai Brusiuksen vaiheista ennen Kärkkäälään saapumista ei ole. Brusius viljeli torppaa Kärkkäälän kylässä, ja viimeisen kerran hänet merkittiin henkikirjaan vuonna 1668. Sukunimi Rossi on todennäköisesti muotoutunut Brusiuksen etunimestä. Brusius oli naimisissa kahdesti, Riitta Heikintyttären ja Teean kanssa. Lapsia Brusiuksella oli seitsemän: Heikki, Matti, Riitta, Ambrosius, Juho ja Mikko sekä Valpuri.

Rautalammin Rossit eivät näytä liittyvän Jääskessä Karjalan kannaksella asuneeseen samannimiseen sukuun, vaikka Jääsken Rossejakin saapui Rautalammille 1700-luvun alussa.  

Sukututkimustyöryhmämme on kerännyt aineistoa, jonka avulla voit koettaa selvittää, mihinkä sukuhaaraan kuulut. Ota yhteyttä ensisijaisesti Reino Aholaan (ks. yhteystiedot). Tarkempia tietoja luovutetaan ainoastaan jäsenmaksunsa maksaneille sukuseuran jäsenille.