Keskustelu

Markku J. Rossispekulaatiot lähtivät lapasesta7.3.2018 13.51
Vuonna 1416 syntyi Helsingborgissa tuleva Ruotsi-Suomen, Norjan ja Tanskan kuningas Kristofer. Kuningattaren nimi oli Dorotea. Vuonna 1439 esiintyi Suodenniemen Kittilän kylän Rossin eli Rosin tilalla Adoff Kittinsson. Kitti oli erittäin todennäköisesti lyhennetty muoto nimestä Kristoffer. Kristoffer oli suosittu nimi 1400-luvulla. Vaikkapa Kristoffer Kolumbus.

Rossi-nimisellä tilalla asui silloin Kittejä. Vuonna 1540 eräs heistä otti katselmuskirjurin viran vastaan Mouhijärveltä ja alkoi käyttää nimeä Henric Rossi, eikä Henric Kitti. Hänellä oli hevonen ja kolme lehmää. Tuolloin nimittäin sukunimeksi alettiin ottaa kotitilan nimiä ! Nimi Kitti on kulkenut etelästä pohjoiseen, eikä toisin päin. Henric Rossin veli on voinut olla Suodenniemen Lars Kitti ( 1546 ).

Haaparannan pohjoispuolella Kittiä esiintyy vasta 1694 ja Suomen Lapissa aikaisintaan 1786.

Nyt siis Henric Rossin jälkeläiset asuivat Mouhijärvellä , kunnes Ambrosius Rossi muutti sieltä ( tai Rossin tilan Siikaisten erämaasta ) Konnevedelle 1639. Kun Ambrosius muutti Konnevedelle, Suodenniemen Rossin tilalla asui edelleen Kittejä. Hauska sattuma on, että Ambrosius Rossin toinen vaimo oli Dordi eli Dorothea, eli vuoden 1450 kuningattaren kaima.

Sitten tuli Isoviha , 1714. Suodenniemen Rossin tila oli keskeisellä paikalla ja iso. Tila kärsi isonvihan tuhotöistä niin paljon, että ei pystynyt isonvihan jälkeen maksamaan veroa. Samaan aikaan Ambrosiuksen jälkeläiset selvisivät isostavihasta hyvin Konnevedellä, ja lähettivät jopa ruotusotilaan ( esi-isäni Matts Rossi ) taisteluun v. 1718 lopussa.

Paras arvaukseni Kittien vaiheista on, että kun Suodenniemen Rossin tila jaettiin puoliksi 1725 ja puoliskojen omistajiksi ei tullut Kitti eikä Rossi, Kitti myi Rossin tilan puoliskot isonvihan jälkiseurauksena. Samaan aikaan tuli Teuvaan Kitti, joka osti sieltä Koskelan maatilan. Teuvan Koskelan tilan uusi omistaja Kitti muutti ( dokumentoidusti ) nimensä Koskelaksi. Taas siis nimi tulee maatilasta. Ja siellä elää edelleen Koskeloita ! Näitä Koskeloita voi arvella meidän "muinaisserkuiksemme ". Siellä ( Koskelan tilan seudulla ) elää nytkin esim. Mikko Koskela. Kaiken lisäksi Teuvalla on Kitinkankaantie ja Koskelan jokitie.

On edelleenkin mahdollista, että nimi Kitti tuleekin heettiläisiä tarkoittavasta sanasta chittim.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: